Rakennusliike Huttunen
Historiaa
Olemme Iisalmessa ja lähikunnissa toimiva vuonna 2013 perustettu rakennus- ja remonttifirma. Yrittäjä on toiminut rakennus- ja remonttialalla jo vuodesta 2000 lähtien ja yrittäjänäkin jo vuodesta 2006 alkaen. Osa asentajistamme on toiminut alalla jo vuosikymmeniä. Pääsääntöisesti aiemmin olemme toimineet uudiskohteiden parissa aiemman perheyrityksen puitteissa. Erityisesti omakotitalot alusta loppuun ovat olleet takavuosina toimintamme ydintä. Olemmekin rakentaneet lukuisia omakotitaloja Iisalmeen.
Koulutus
Jatkuva kouluttautuminen takaa laadukkaan lopputuloksen. Tälläkin hetkellä yrittäjä kouluttautuu rakennusinsinööri-opintojen parissa.
Kuitenkin on aina jotain uutta. Jotta voisimme taata parasta mahdollista laatua selvitämme asiaa, mistä emme tiedä, ennen työn tekemistä. Käytämme aikaa myös tuotevalmistajien kolutuksiin sekä ylläpidämme VTT:n myöntämää vedeneritystöiden sertifikaattia säännöllisesti.